Poliittinen tilanne

Pyhän Rooman valtakunnan saksalaisen kansakunnan poliittinen tilanne osoitti 1400-luvulta lähtien selviä merkkejä uhkaavasta hajoamisesta.

Ulkopuolinen uhka

Valtakunnan koillisosassa sijaitseva saksalaisen ritarikunnan valtio oli velvollinen maksamaan veroa Puolan kuninkaalle, mutta oli toisaalta myös kiinteästi liitetty keisariin. Hajanainen tilanne johti konflikteihin ja lopulta puolalaiset alistivat saksalaisten alueita valtaansa.
Euroopan yhtenäisyys oli eri puolilla nousevien voimakkaiden nationalististen pyrkimysten vuoksi hajoamassa. Varsinkin Ranskasta ja Espanjasta tuli vahvoja itsenäisiä valtioita. Keisari Kaarle V ulkopoliittinen välienselvittely Ranskan kanssa uskonpuhdistuksen ensimmäisen vuosikymmenen aikana heikensi keisarin sisäpoliittista valtaa ja mahdollisti samalla reformaatioliikkeen vahvistumisen ja leviämisen.

Sama koski välienselvittelyä turkkilaisten kanssa. Konstantinopolin kukistuminen oli vain yksi vaihe Turkin vallan huomattavassa vahvistumisessa.
Kun Turkki oli tehnyt suuria valloituksia Vähä-Aasiassa, se laajeni edelleen länteen. Jo aikaisemmin turkkilaiset olivat valloittaneet eteläisen Tonavan alueen (nyk. Unkarin) sekä suuria osia Välimeren ja Pohjois- Afrikan alueista ja niistä oli tullut tärkeä rajavyöhyke turkkilaisten ja Habsburgin keisarien välille.

Sisäinen heikkous

Lopulta valtakunta alkoi heikentyä myös sisältä päin. Vuosisatoja jatkunut keisarien ja paavien välienselvittely oli jo käytännössä rikkonut kristittyjen valtioiden yhtenäisyyden.

Maximilianin valtakunnanreformi

Keisari Maximilian yritti pysäyttää valtakunnan hajoamisen. Ensimmäinen tärkeä toimenpide tässä asiassa oli valtakunnanhallituksen perustaminen vuonna 1500. Hallitus koostui 20 poliitikosta ja siihen kuului keisari puheenjohtajana, kaksi muuta keisarillisen hovin edustajaa sekä 17 ruhtinaitten ja säätyjen edustajaa. Keisari Maximilian I (1493-1519), jonka aikana tämä valtakunnallinen hallintouudistus toteutettiin, on historiankirjoissa kuvattu paitsi humanistien suosijana, myös viimeisenä ritarina Saksan keisarien joukossa.

Wormsin julistus

Keisarin ja ruhtinaitten dualismi jatkui edelleen. Tämä tuli selvästi näkyviin siinä, että keisarilla oli vuodesta 1521 oikeus antaa erilaisia julistuksia. Näistä esimerkkinä mainittakoon Wormsin julistus, jossa Luther julistettiin valtakunnankiroukseen ja lainsuojattomaksi. Kuka tahansa sai tappaa hänet ilman mitään seuraamuksia.
Julistuksen toimeenpano, jolla oli tarkoitus estää uskonpuhdistuksen leviäminen, oli kuitenkin riippuvainen ruhtinaitten hyväksymisestä. Koska valtakunnanhallituksen olisi pitänyt panna julistus täytäntöön, mutta sitä ei tapahtunut, lykättiin toimeenpanoa valtiopäiviltä toisille. Lopulta Speyerin valtiopäivillä (1529) myönnettiin ruhtinaille oikeus päättää itse päätöksen toimeenpanosta.

Näissä olosuhteissa reformaation historialliset ja teologiset ilmiöt saivat levitä, uskonpuhdistus sai edetä.